sunnuntai 21. elokuuta 2011

Mukavaa leireilyä ja kamala koirapuisto

Kesäloman viimesenä viikonloppuna oltiin siis Riinan kanssa LPKYn nuorisojaoksen leirillä. Kiitokset asiantunteville kouluttajille, mukaville leiriläisille sekä tietysti Jennille joka kantoi suurimman vastuun viikonlopun toiminnasta. Ja hyvinhän kaikki toimi (: Parasta antia oli meidän näkökulmasta hakuun tutustuminen, se oli sekä ohjaajalle että koiralle mieluinen laji, jota toivottavasti päästäisiin jatkossa ihan säännöllisesti harrastamaankin. PK-jäljellä mentiin aika samoilla linjoilla kuin mejä-jäljellä, eli kyllä Riina idean tajuaa, mutta ei se ihan sen juttu ole. Flyballissakaan ei niin kovin lahjakkaita oltu, tai sitten muut oli vaan ylilahjakkaita (: Mutta jotenkuten opittiin sitä laatikkoa läppäämään ((: Oli kyllä rankka mutta samalla tosi antoisa viikonloppu meille molemmille, mutta onneksi välillä pääsi koirat leikkimään toistensa kanssa ja uimaan niin että tulihan tuota vähän rentouduttuakin. Häkissä olo ei oikein Riinalle kolahtanut, kun ei se ole siellä joutunut oikein aikasemmin olemaan, mutta onneksi sitten päivisin Riina pääsi taukojen ajaksi Ullan autoon, missä oli sitten Salama ja Mila turvana (:

Torstaina käytiin sitten raunioilla. Riinalla oli ekaa kertaa elämässään kaksi valmista piiloa ja hienosti se selvitti molemmat! Olin kyllä pikkusen ylpeä (: Nyt on sitten toinen samanlainen narupallo vaan ostoslistalla, että saadaan maalimiehille yhtä hyvät palkat (: Eikä piilotkaan ollu ihan mitään tavallisia, toinen oli puolivalmiissa Haukkulaaksosta siirretyssä saunassa ja toinen oli avopiilo sellasella kasalla missä ei koskaan ennen ole ukkoa ollut. Ens viikon torstaina päästään sitten Imatralle saman harrastuksen parissa, kiva päästä ekaa kertaa muille kun Lpr:n raunioille!

Tänään lähdettiin sitten vähän tavallisuudesta poikkeaville lenkkimaastoille, jäähallin ympäristöön, ja kävästiin siinä samalla sitten koirapuistossa. Itsehän en kauhean suuri koirapuistojen ystävä ole, meidän koirat kun saa vapaana juosta muutenkin. Mutta ajattelin sitten että kai se Riinankin pitää kerran päästä (: No, eipä tarvitse tapaa tehdä tästä nyttenkään, Riina nimittäin vähän arkaili koko tilannetta! Tosi yllättävä käyttäytyminen koiralta joka ei yleensä turhista hätkähdä. Mutta nyt 5 kuukautinen sakemanninpentu oli hurjan pelottava, onneksi Sabi-täti suojeli (: Miusta tuntuu että Riina jotenkin aistii koko tilanteen teennäisyyden ja on ehkä siksi varuillaan?

Tokoiltu ollaan tosi ahkerasti ja innostuinkin yks päivä vähän selvittelemään tulevia toko- ja bh-kokeita. Ja sitten turhauduin kun jouduin toteamaan itsestäänselvyyden, eli että eihän niitä pahemmin talvella järjestellä... Lisäksi olis kauheen kiva käydä meidän eka tokokoe LPKYn kokeessa, että ympärillä olis tuttua porukkaa, mie kun jännitän niin kauheesti niin se vois auttaa siihen. Mutta sit jouduttais oottamaan kevättä, ei sekään hyvä ratkasu! Tätä täytyy nyt pohtia.

torstai 11. elokuuta 2011

Loppukesän viimeiset päivät







Jaa a, niin se vaan on tämäkin kesäloma kohta lusittu ja sanokaa mitä sanotte, kun alkaa koulut niin alkaa myös syksy (: Vaikka eipä tuo kyllä haittaa, syksy on parhaimmillaan tosi mukava vuodenaika, mutta jatkuvat sateet onkin sitten jo asia erikseen... Mökillä käytiin vielä pyörähtämässä tossa alkuviikosta, mahtavat kaks kertaa ollaan nyt siis sinne tänä kesänä ehditty. Jos koirilta olis kysytty niin oltaisi varmaan vierailtu useamminkin, mutta omistaja tuppaa aina olemaan vähän turhan mukavuudenhaluinen. Koska siis tosiaan meidän mökillähän EI OLE (hah!) kaikkea sisävessasta sähköihin... Tämä mökkireissu oli kuitenkin myös omistajan mieleen, sopivan lyhyt aika yhdistettynä siihen että suurin fyysinen ponnistus oli tennispallon heittäminen kelpasi kyllä (: Saatiin myös Riinan kuuluisa soutuvenekammo taltutettua, näköjään se tarvitsi 3/5 laumastaan tueksi että uskalsi ((: Ja Sabistahan nyt saisi laivakoiran ihan mikä päivä vaan! Kummempia ei siis tehty, koirien pelastusliivit tuli testattua yhdellä uintireissulla ja pitihän sitä jotain tokonpoikastakin leikkimisen välissä ottaa, eihän siitä mihinkään pääse (: Jäljet jätettiin suosiolla vetämättä kun aika oli niin rajallinen mutta nyt minä todistajien läsnäollessa pyhästi lupaan että syksyllä jonain viikonloppuna mennään Sabille se jälki tekemään, onhan se nyt säälittävää jos jäljestykset jää yhteen kertaan vuodessa! Tiistaina sitten käytiin tokoilemassa Karhuvuoren kentällä Ullan, Elinan ja Sannan kanssa, tosi mukavat treenit oli vaikka vähän välillä satoikin. Hyppyeste oli mukava plussa, sitä ei ihan joka treeneissä olekaan! Keskiviikkoaamuna sitten suunnattiin Tyyskän koululle treenaamaan, tällä kertaa seurana Sanna ja Ella. Myrskyn tekemistä oli taas ilo katsella, sillä on niin valtava into tehdä ja vaikka sen kanssa on treenaaminen vasta aloitettu niin kehitystä on jo selvästi nähtävissä. Myös Myrskyn palava rakkaus noutokapulaa kohtaan jaksaa naurattaa joka kerta ((: Tänään mentiin sitten kuudeksi raunioille ja kappas vaan, eihän siellä ketään ollut. Onneksi joku oli kuitenkin ystävällisesti jättänyt portin auki niin että päästiin ketteryydet ottamaan ja vähän raunioillakin käveltiin. Tehtiin siis kaikki ketteryysliikkeet ja tosi hienosti tehtiinkin! Pöydille mentiin ilman sen suurempia apuja, putki on edelleen Riinan rakkaus nro 1, keinu maltettiin keikauttaa ja mennä lopuun asti, silta nyt on niin helppo että, epämiellyttävä alusta on miellyttävä ja tikapuissa ei tällä kertaa putoiltu kertaakaan. Pittushyppyä koitettiin ekaa kertaa ja siinä Riina kyllä fuskasi minkä vaan kerkesi... Ajatteli tietysti että kun siihen on tollaset kivat välit jätetty niin voihan niihin kävellä tietystikin! (: Muutamat istumiset, seisomiset, maahanmenot ja perusasennot otettiin myös välillä. Ne hyvin. Raunioilla kun käveltiin niin Riina kovasti tarkasti piiloja ettei niihin nyt vaan olisi joku eksynyt vaikkei etsintäkäskyä kuulunutkaan. Kontin katolla käytiin myös kiipeilemässä. Kovasti myö jo Riinan kanssa odotetaan nuorisojaoksen leiriä, joka siis on enis viikonloppuna, siellä sitten luvassa uusina juttuina flyballia, hakua ja jälkeä ja sitten vanhaa tuttua tokoa (: Riinan kanssa ollaan nyt tokossa painotettu istumisia, maahanmenoja, seisomisia ja sivu-käskyä. Nää on kaikki Riinasta mukavia, etenkin I-S-M peruuttaen on ihan ykköstä. Sivu-käskyn kanssa haetaan sitä että se osaisi mennä sivulle ilman apuja, pelkästä käskystä ja näin myös rakennetaan vahvaa seuruuta. Muutenkin oon ruvennu laittamaan palkat piiloon liikkeen ajaksi mutta eipä tuolla sen suurempaa vaikutusta ole Riinan tekemiseen ollut, ja hyvä niin. Metallinouto tökkii, siinä vahvistetaan nyt pelkkää nostamista, tunnarikin on aina vähän niin ja näin, sitä nyt kahdella kapulalla ja rauhoittelen Riinan aina ennen tätä liikettä, annan haistella kapulaa ja sitten vielä motivoin omalle. Alun kuvat oli sellasta sekalaista satoa kesän varrelta.