Virve Sormusen tokokoulutus Haukkulaaksossa 21.7.

Puolitoista viikkoa sitten sunnuntaina startattiin Riinan kanssa heti aamusta kohti Haukkista. Toko oli aiheemme ja Sormusen Virve kouluttajamme, kiitos Tuijalle kyydistä! Päivä aloitettiin perinteiseen tapaan pienellä teoriaosuudella. Käsitellyistä asioista suurin osa oli tuttuja, mutta onhan se hyvä aina palauttaa asioita mieleen aika ajoin. Puhuttiin ainakin kisajännityksestä ja kisoihin valmistautumisesta, vielä enemmän olisin ehkä toivonut juttua harjoitteista, joilla koira valmistellaan kisoihin, ohjaaja tuli nyt kyllä käsiteltyä perusteellisesti ;) Mutta eipä siinä mitään, lopussa asiasta kysyin ja vastauksen sain. Vastaus meni aika lailla yksiin tuon miun tokoblogitekstin kanssa. Se oli miusta hyvä että painotettiin ihmisen vastuuta tässä harrastuksessa. On totta ettei koira ole lähettänyt yhtään koeilmoa eikä pyytänyt saada osallistua yhteenkään koulutukseen, joten on täysin ohjaajan vastuulla että koiralla on ko. tilaisuuksissa hyvä olla.

Peppikään ei arvosta odottelua.

Meidät oli laitettu ensimmäisiksi koirakkokohtaisissa harjoituksissa. Ihan hyvä, eipähän ainakaan Riinankaan tarvinnut venailla koko päivää autossa, eikä kukaan ehtinyt treenata niitä juttuja, mitä miulla oli kysyttävänä ;)
Aloitettiin ruudulla. Otettiin vaan merkiltä eteenpäin, kun kerran ruutuun meno oli ideana. Aloitin sanomalla että meidän ongelmia on aina aika ajoin esiintyvä ruutuun peruuttaminen sekä nyt viime aikoina ruudussa suoraan maahan meno, seisomisenhan voi hyvin skipata. Ja mitä tekee Riina. Juoksee hyvällä vauhdilla merkiltä keskelle ruutua ja jää seisomaan käskystä. Että näin. No, onneksi virheet saatiin sitten esiin kun tehtiin useampia toistoja vähän lähempää. Vauhdista kouluttaja sanoi että voisi vielä kovempikin olla, mutta itse olin ihan tyytyväinen. Ei se sinne sukkulana syöksy (mihin myös tietysti pystyisi ja tätäkin sitten treenataan kun muut ongelmat loppuu kesken = ei ikinä), mutta hyvää laukkaa menee. Seisomassa pysymiseen ei oikeastaan taidettu mitään erikoista neuvoa saada, mutta peruuttamiseen kuulemma auttaisi se, että juuri vähän ennen kuin koira on oikeassa kohdassa ruutua avustaja heittäisi sille pallon kohti ruudun takaosaa. Eli siis kerrottaisiin koiralle mitä sen pitää tehdä ennen kuin se käy pyörimään/hyörimään/haukkumaan. Virve oli myös sitä mieltä, että suurin osa ruututreeneistä pitäisi olla paikan hakua läheltä ja kaukaa ruutuun lähetyksiä tehtäisiin harvemmin.

Niitä läheltälähetyksiä.

Tuumaustauko.

Tässä kyllä näkyy tosi huonosti, mutta siellä se pallo lentää!

Toisena liikkeenä katsottiin metallia, ja tehtiin ihan hypyn kanssa kun kerran sellainen oli paikalle raahattu. Vähän samalla tavalla meni alku kuin ruudussa: sanoin että ongelmana Riinalla on kapulan tiputtaminen matkalla ja epävarmuus kapulan nostamisessa. Riina sitten reippaana tyttönä hyppäsi hyvin, nosti kapulan siististi ja toi sen pudottamatta eteen asti. Palautuksen tuli ravilla ja edessä oli kaukana + vinossa, mutta näitä ei ollaakaan treenattu kun on ollut muitakin ongelmia. Huom. on ollut, nyt ei näköjään... Tähän saatiin kuitenkin varmaan ihan käyttökelpoinen neuvo: pitäisi käyttää metallikapulaa muiden liikkeiden palkkaamiseen, jotta sittä saisi miellyttävämmän. Onhan miulle aikaisemmin ehdotettu temppurataa kapula suussa, seuraamista kapula suussa yms., mutta tuntuu että niissä Riinaa on vaan ahdistanut, kun se ei ihan ole tiennyt mitä siltä halutaan. Leikkimisessä kapulan saisi liitettyä hyvään mielentilaan ja kuitenkin palkkaus on niin vapaamuotoinen tilanne ettei koira pääse stressaamaan siitä tekeekö se väärin. Tätä pitää kokeilla, mutta tietysti sillä rajoituksella että mistään jo itsessään hankalasta liikkeestä en edes yritä kapulaa palkaksi tarjota. Ei se varmaan ihan estoitta sitä kuitenkaan pallon korvikkeeksi hyväksy.

Kapulannostohommissa.

Hop!

Kolmantena liikkeenä oltaisiin otettu merkkiä ja nopeutta sille menoon, mutta aika loppui kesken. Ihan ok koulutus, myö saatiin ihan mukavat vinkit, mutta ehkä hieman enemmän olisi voinut teettää koirilla töitä. Nyt oli ehkä vähän liikaa sellaista palaveerauspönötystä. Jos olisi tehty enemmän koirien kanssa, olisi myös ollut varmempaa että kaikki ohjaajat on ymmärtäneet kaikki neuvot ja vinkit. Joillekin koirakoille olisi myös ehkä voinut antaa enemmän neuvoja, vaikka liike olisikin sujunut "ihan hyvin". Mutta kaikista koulutuksista saa jotain, niin tästäkin. Mukava päivä ja Haukkulaaksossa on kyllä aina niin hyvät puitteet!

Onnellinen tolleri

Novascotiannoutajat ry:llä on itse asiassa juuri tänään loppuva kuvakilpailu, jonka aiheena on onnellinen tolleri. Miekin päätin sitten osallistua, kun Sabi on oikeasti viime aikoina ollut ihanan pirteä ja onnellinen ja eihän sitä koskaan tiedä jos vaikka sattuisi onni potkaisemaan. Kerranhan ollaan jo Sabin kuva saatu tollerien vuosikalenteriin "Tolenteriin" :D Silloin kyllä iskä kuvasi.

Koska yksi kuvaaja sai osallistua tähän kilpailuun viidellä kuvalla, alkoi kuvien raakkausoperaatio. Suurin osa kuvista on viime syksyisiä, kun tänä kesänä olen ollut niin laiska kuvaamaan. Yhden kesäkuvan sain sentään mukaan ympättyä. Mitään vastausta ei ole ainakaan vielä miun sähköpostiin tullut, mutta näillä kuvilla mennään:

       

  

Viisaammat ihmiset

Tuon epäonnisen heinäkuun alun kokeen jälkeen täytyi tehdä pieni katsaus tokossa siihen, mikä on mennyt vikaan. Vastaus: vähän liian paljon juttuja. Kun mietin nyt tätä kesää, niin ollaan kyllä treenattu paljon, mutta ainakin välillä hyvinkin väärin. Koska oikeastaan koko ajan on ollut koe tulossa, olen sortunut hiomaan jotain typeriä liikkeiden pikkuosia fiiliksen etsimisen sijaan. Tämä on sitten kostautunut ja kaupan päälle olen onnistunut tekemään treeneistä tosi kaavamaisia.

Kun sitten taas ajattelee vaikka alkuvuotta (silloin meni vielä hyvin!), niin tehtiin myös taatusti enemmän kokeeseen valmistavia harjoituksia, eli siis koemaisuus oli enemmän läsnä treeneissä. Ei silloinkaan missään tapauksessa tehty koemaisia treenejä riittävästi eikä kaikenlaisia mahdollisia variaatioita, mutta oli edes yritystä. Viime ajat olemme siis (viitaten otsikkoon) tehneet vaihtelevampia harjoituksia ja yrittäneet sisällyttää kaikkiin treeneihin ainakin jotain kokeeseen valmistavaa toimintaa mukavien ja avuliaitten ihmisten neuvojen mukaan. Kiitokset nyt ainakin Ullalle ja Susalle neuvoista ja tsempistä, toki myös kaikille muille meidän kanssa treenanneille!

Salaman lentävä lähtö.

Ruut syöksyy palkalle.

Riina palkkautuu (eri treeneissä tosin).

Ihan ensimmäiseksi alettiin työstää sosiaalista palkkaa. Sitähän mie olen tehnyt aikaisemminkin, mutta vähän liian häilyvästi ja harvoin. Aikaisemmin olen käyttänyt sosiaalista palkkaa lähinnä koemaisissa treeneissä, ja normitreeneissä sitten pallo on vetäisty esiin ennen kuin koira tai omistaja on ehtinyt kissaa sanoa. Tässä ei tietystikään ole ollut järkeä, koska eihän koira opi pitämään sosiaalista palkkaa missään arvossa, jos sitä ei siihen johdonmukaisesti opeteta. Nyt olen siis alkanut tehdä sitä, että joistain liikkeistä ei tule muuta palkkaa ollenkaan, pelkkä sosiaalinen, joistain tulee ensin sosiaalinen ja sitten pallo/nami ja sitten tietysti jos täytyy tarkasti jotain toimintaa vahvistaa niin pallo/nami tulee viipymättä. Tämä on lähtenyt toimimaan hyvin, tuntuu että Riina päivä päivältä ilahtuu enemmän miun kehuista. Asiaa on varmasti auttanut myös se, että olen nyt tehnyt kehuihin selkeän kaavan. Kehusanana olen pitänyt vau:ta ja siihen lisäksi sitten liikuskellaan ympäriinsä/siirrytään seuraavan liikkeen aloituspaikkaan. Saatan myös taputtaa käsiä. Alkuun Riina yritti vähän aina välillä haukkua (vaatiko palkkaa vai mikä oli, en tiedä), mutta se on jäänyt aika nopeasti pois ilman että siihen sen kummemmin olisin puuttunut.

Toinen mitä ollaan tehty on ollut jonkun koemaisen pätkän sisällytys lähes kaikkiin treeneihin. Ei sen tarvitse mitään suurta olla, vaikka jonkun liikkeen osa + siirtyminen seuraavan liikkeen alkuperusasentoon, mutta onhan se nyt kaiken järjen mukaista että jos koemaisuudesta tulee rutiinia, ei siitä aiheudu ahdistusta :D

Liikkeiden välejä ja siirtymiä ollaan myös muutamia kertoja tehty. Tässähän nyt oikeastaan yhdistyy sosiaalinen palkka ja koemaisuus, mutta samalla homma on koiralle yllätyksellistä kun ei ikinä tiedä mistä se palkka tulee.

Kehänauhatreenit olen myös vakaasti päättänyt ottaa ohjelmistoon. Katsotaan miten toteutuu, mutta ollaan myö jo yksissä käyty. Silloin saatiin oikein hyvin meidän ongelma eli kehänauhojen sisäpuolinen ahdistus esiin ja saatiin lukko myös aukemaan kehuen ja koiraa nostattaen. Tehtiin siinä vaan parit siirtymät ja sitten kun tehtiin ruutu, josta palkkasin sivulletulosta, niin sekin meni ihan huippuhyvällä draivilla. Ne oli kyllä erinomaiset treenit!

Viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä keinona aion yrittää välttää pikkuasioiden hiomiseen sortumisen sillä, että tästä lähin saan ottaa max 3 liikettä per treeni, mitä haluan tehdä. Miulla on paha tapa haalia liikaa treenattavaa yhdelle kerralle ja silloin se jää sellaiseksi pinnalliseksi näpertelyksi kunnon paneutumisen sijaan. 

Näillä siis lähdetään nyt meidän ongelmia ratkomaan. Osa jutuista on uusia, mutta osa myös vaan ihan sellaista tuttua, mitä ei laiskuuksissaan tule toteutettua. Tästä lähin aion välttää laiskuuden iskemisen hankkiutumalla tasaisin väliajoin eri ihmisten koulutettavaksi, jotta aina on joku potkimassa persiille. Olen nyt hommaillut kahta tokokoulutusta Lappeenrantaan, toista tälle ja toista ensi vuodelle, toivottavasti ne etenevät suunnitellusti. Lisäksi ilmoitin Riinan nettitokokurssille, millaisella Ulla ja Salama olivat tässä joku aika sitten. Se on varmaan tosi hyvä kun saa jonkun muun välillä sanomaan, mitä pitää treenata. Ei ainakaan pääse kangistumaan niihin typeriin kaavoihin.

Epiksiinkin ehdittiin

Oikein sujuvaa, vaikkei tuloksia tullutkaan. Mölliradalla lipsahti yhdelle ylimääräiselle hypylle, kilpailevien radassa nyt oli vähän enemmän säätöä. Mutta ohjauskuviot onnistui 2. hypyllä ja pituudella ja keppien haku oli hieno!

Möllirata

Kilpailevien rata

Ei oltu vähään aikaan käytykään

Torstaina oltiin suunnistamassa. Koko kesässä ei olla oltu tän lajin suhteen oikein aktiivisia, kun on ollut niin paljon kaikkea ja Ellin olemassaolo on hieman rajoittanut meidän seuralaisia. Sitä ei ihan vielä kehtaa kuutta kilometriä raahata mukana jossain ryteikössä ;) Hirmu kiva olisi syksylläkin ollut käydä jossain rogainingissa (sillon keväällä oli ainakin hauskaa!), mutten ole ihan varma sopiiko nää aikataulut oikein yhteen tän suunnitelman kanssa. Olisi varmaan jo pitänyt ilmoittautuakin.

Torstaina kuitenkin Riinan uudet jälkivaljaat pääsi testiin, kun ajattelin että käytän niitä sillä suunnistuksessakin, kun se siellä vetää välillä niin paljon. Varmaan tosi väärin koulutuksellisesti, mutta miun älykäs bordercollie saa vaan luvan tajuta että sillon kun se on köytetty miuhun niin se ei ole jälkimetsässä ;D

Tälläiset ostin Mustista ja Mirristä

Merkkiä Rukka nuo siis ovat, olen aikaisemminkin ollut tosi tyytyväinen Rukan tuotteisiin, meillä kun on ollut niitä pantoja. Valjaat olivat puolet halvemmat kuin ihan jälkivaljaitten nimellä myytävät, mutta varmasti eivät häviä laadussa yhtään!

Mutta jos unohdetaan varusteurheilu niin suunnistus oli oikein miellyttävää: oli lämmin, oli mustikoita, oli vadelmia ja vain yksi harhautuminen reitiltä. Hitaimpia varmaan oltiin taas, mutta onneksi tää miun suunnistusharrastus palvelee vaan pelastuskoirajuttuja, ja niissä ei nopeus ratkaise. Ja kuten facebookkiinkin kirjoitin, kerrankin joku koirankoulutus on mennyt nappiin: kun lähellä yhtä rastia sanoin Riinalle että missä rasti, se johdatti miut sen luokse :D Ei mikään turha suunnistuskaveri siis!

Sbcak:n leiri Hartolassa 4.-7.7. lauantai ja sunnuntai

Lauantaiaamu aloitettiin jäljellä, hieman myöhemmin lähdettiin liikenteeseen kuin edellisenä päivänä. Peltojäljellä mentiin, ihan kiva juttu, kun ei ollut sitä tullutkaan vielä tänä vuonna tehtyä. Jossain vaiheessa viikonloppua olisin kyllä mielelläni käynyt metsässäkin jäljestämässä, yhdessä kohtaa oli puhetta janatreeneistä (olisi ollut muuten tosi hyvä juttu!), mutta valitettavasti metsämaastot oli vähän heikkoja. Paremmat oli kai annettu haku- ja jälkiryhmille.

No oli miten oli, pelto oli hyvä ja sitä oli riittävästi. Aloitettiin pienellä teorialla ja infolla siitä, miten jälkiä ylipäänsä tehdään. Siinä sitten vähän aikaa juteltuamme oltiin jo päästy FH-jäljen erityispiirteisiinkin ;D Ei ainakaan ollut meidän ryhmällä missään vaiheessa tylsää, kun keskustelut aina kummasti rönsyili. Riina sai tehdä vähän pitemmän jäljen kuin suurin osa meidän ryhmästä (aika paljon aloittelevia koiria), vaikka eihän Riinakaan peltojäljellä/jäljellä yleensä mikään mestari ole. En kuitenkaan myöskään ymmärrä sitä, että koiralle tehdään liian helppoja treenejä, joten halusin vähän haastetta. Riinan jälki oli suora ja olisiko matkan varrella ollut ehkä n. 6 esinettä. Esineiksi otin suht helppoja. Meidän heikointa kohtaa eli jäljen nostoa ei tässä nyt tullut treenattua, kun jäljen lähtö näytettiin koiralle. Esineet Riina bongasi aika hyvin, olisiko joku kova jäänyt matkan varrelle? Paras huomio tässä treenissä oli se, että miun pitäisi vaatia Riinalta koko ajan intensiivistä jäljestystä (liina kireällä ja draivi päällä), kun se siihen kerran pystyy. Tähän asti olen vaan antanut Riinan mennä menojaan, mutta jäljestylsen laatu parani selkeästi, kun pysähdyin aina haahuilun alettua. Riinan täytyi oikeasti haluta takaisin jäljelle, jotta lähdin uudestaan liikkeelle. Voisi kuvitella että tällä taktiikalla pystyy välttämään monta hukkaa, kun ei alun perinkään anna koiran eksyä, vaan lopettaa huitelun alkuunsa.

Ennen ruokaa ehdittiin vielä pudotetut pellolla, kiva oli saada tähän liikkeeseen eri alustoja, vaikka ihan sellaista rehellistä ja polutonta metsäalustaa jäinkin kaipaamaan. Tässä Riina oli taas huippuhyvä, katsokaa vaikka kuvista! Nyt matkakin oli jo pitempi.

 

Ruoan jälkeen jatkettiin esineillä, niitäkin pellolla. Eipä ollakaan ikinä niin tehty. Riinalla oli esineet takakulmissa. Hyvin eteni alueen takareunalle asti ja itse asiassa siitä vähän ylikin, mutta jäi sitten jumittamaan toiseen reunaan (alueesta oli tallattu pelkät reunat). Ensimmäinen esine löytyi vielä suht vaivattomasti, mutta toista ei meinannut bongata millään. En muista tehtiinko sitten lopulta peräti niin, että näytettiin esine, jotta saatiin Riina irtoamaan vähän ruudun puolelle. Tämä reunoilla jumitus ei miuta kuitenkaan häirinnyt, siellähän sen koiran pitää ollakin missä ihmisen haju on. Riina myös irtosi ja työskenteli koko ajan hyvin, vaikka etsintäaika ei ollut mikään lyhyt.

Kyllä se aina välillä jotain löysi, kun oikein tarkkaan katsoo.

Päivän viimeisenä vaan ei vähäisimpänä pienet hakutreenit. Taas se sama pinnallisuus/harjoitusten lyhyys ärsytti, mutta olin varautunut tähän ja päätin että tehdään pelkkää ilmaisua. Saatiinpahan hyvä tekosyy treenata sitäkin erikseen, ja ilmaisua treenattaessa lyhyen ajan saa hyödynnettyä ehkä parhaalla mahdollisella tavalla. Tarkoitus oli tehdä haukun pituutta ja maalimiehen tökkimättömyyttä, mutta kuten usein käy treenattava asia vaihtui lennossa... Laitettiin Riinan nähden tyyppi umpipiiloon (tämä oli virhe nro 1, koska kun näkee maalimiehen menon, haukkuu jo matkalla). No joo, matkalla haukkumisesta ei välitetty, mutta siitä välitettiin että Riina kävi ihan kunnolla murjomaan piiloa. Siis ihan tosissaan hakkasi sitä etutassuilla. Kiva. Pari kertaa sitten tehtiin niin että maalimies tähtäsi palkan sellaiseen kohtaan, kun Riinan tassut hetkellisesti pysyivät maassa. Sitten vaihdettiin ukko eri paikkaan ihan ilman mitään piiloja, koska halusin treenata myös sitä haukun pituutta ja tiesin että jos ihminen on metsässä ihan vaan ihmisenä, Riina ei sitä töki. Umpipiilot ja niiden ilmaisu laitettiin korvan taakse treenattavien asioiden listalle. Mutta joo, ei tietenkään mitään haukun pituutta päästy palkkaamaan. Tyyppi meni piiloon, lähetin Riinan ja se meni ihan pokkana umpipiilon luo. Just. Tässä vaiheessa sitten kuitenkin tapahtui jotain hyvinkin arvostettavaa, eli aivotoimintaa pienen koiran päässä. Riina haukahti kerran, jonka jälkeen sen pään päälle välähti ajatuskupla kera tekstin: "Ei p**kele, ei se olekaan täällä", otti nenän käyttöön ja oikeasti etsi maalimiehen. Toista kertaa ei sitten enää lankaan mennyt, siinä saatiin vihdoin kunnolla keskittyä siihen haukun pituuteen ;D

Illan ohjelmaan kuului leiriolympialaisten lisäksi vähän omatoimista agia ja tokoa. Vähän väsynyttä menoa oli ja väliinkiin olisi voinut jättää, mutta saatiin sentään muutamat onnistuneet keppitoistot ja parit tunnarit tehtyä.

Sunnuntaina hommailtiin lyhyet peltojäljet ja pihalla tarkkuusetsintää. Harjoituksissa näkyi jo hieman niin ohjaajan kuin koirankin väsymys. Jäljellä ei ollut ihan niin tarkkana kuin edellisenä päivänä. Olisko kaksi esinettä jäänyt. Kaksi 90 asteen kulmaa meni niinkuin ne metsäjälkikoiralla saa mennäkin = teki varmistuslenkin. Pellollahan se pitäisi mennä ihan jälkitarkasti. Kotona saadaan sitten hommailla vaihteeksi esineiden sijaan kepeillä, kun saatiin Annelta niitä pussillinen (:

Tarkkuusetsinnän ekalla kierroksella Riina ei oikein ollut hereillä, kun yritettiin tehdä ihan valmis ruutu. Toinen sitten muistikuvalla, se onnistui.

Kiitokset kaikille kanssaleireilijöille seurasta, oikein mukavat kolme ja puoli päivää oli! Toivottavasti saadaan joku ensi vuonnakin leiriä puuhailemaan, kun tämänvuotiset vetäjät ilmoittivat lopettavansa. Kotiin navigoitiin suorempaa reittiä kuin menomatkalla ja pari tuntia ja jäätelö myöhemmin kotisohva vaan narahti kun sekä koira että omistaja köllähtivät lepäilemään.

Sbcak:n leiri Hartolassa 4.-7.7. torstai ja perjantai

Oikein hyvää teki meille päästä tuon tokokokeen jälkeen leireilemään ja nollaamaan tilanne ihan eri lajin parissa. Oltiin Riinan kanssa ek-ryhmässä, kouluttajana Anne Juslin ja tosi mielenkiintoista oli. Myöhän ei siis olla ek:ta varsinaisesti koskaan harrastettu, mutta kiva oli nähdä kuinka pitkälle on onnistuttu etenemään ihan kotitreenauksella.

Matka startattiin torstaina hyvissä ajoin Leenan pihalta, olin ihan yllättynyt siitä miten tehokkaasti onnistuttiin lähtemään! Siihen se tehokkuus sitten tosin loppuikin, perillä Hartolassa oltiin vasta kahdeksan aikaan illalla. Siinä vaiheessa meidän koulutusryhmän kokoontuminen oli jo pidetty, mutta eipä tuo nyt niin haitannut, ei siellä kaikki muutkaan olleet olleet paikalla. Huoneet oli myös jo jaettu ja huonekaverina meillä oli Leenan kanssa Havon Pauliina Imatralta, joten siinäkään ei ollut mitään kun ei ihan outojen ihmisten kanssa jouduttu majoittumaan. Myöhään saapumisajankohtaan oli sitä paitsi erittäin hyvä syy: poikettiin matkalla Repoveden kansallispuistoon lenkkeilemään. Hyvin siinä muutama tunti vierähti. Maastot oli hyvät ja koirat nauttivat. Eväät olisi tehneet retkestä vielä onnistuneemman, mutta ehkä sitten joku toinen kerta paremmalla ajalla ;) Uintikeikan jälkeen pakkauduttiin takaisin autoon (2 ihmistä, neljä koiraa ja neljän päivän matkatavarat...) ja köröteltiin loppumatka pikkuteitä.

Perjantaina koulutukset alkoivat heti aamusta: kahdeksalta oltiin jo matkalla metsään. Meidän ryhmä aloitti haulla. Riina teki aika perus pienen treenin: suora valmis pisto, haamupisto, tyhjä ja tyhjästä palkaksi suora (vai olikohan laatikko) pisto. Ei kai tässä mitään erikoista, vieras maasto ja vieraat maalimiehet ei oikeastaan vaikuttaneet. Ilmaisut pidettiin suht lyhyinä. Vähän itseä häiritsi vielä tässä vaiheessa hakuosuuden "pinnallisuus". Olen kai kuitenkin sen verran hakuihminen, että haluaisin juuri sen lajin erityispiirteiden kannalta tarkkaan miettiä harjoitukset. Viikonlopun aikana tajusin kuitenkin, ettei se ole ek:n idea, ja niinpä pääsin asian yli :D

Riina löysi kaltaisensa. Rollo oli oikein säpäkkä tapaus ja vieläpä kotoisin täältä meiltäpäin, Imatralta. Kuva: Martta Kaatra

 

Ruoan jälkeen jatkettiin pudotetulla, tarkkuusetsinnällä ja esineruudulla. Pudotettua tehtiin tiellä, eikä edes matka ollut kovin pitkä, oli Riinalle aika helppoa. Miusta alkoi tuntua että oon muutenkin tehnyt sille niistä pudotetuista tosi vaikeita ;D Onnistuessaan ihan hyvä juttu, mutta ei silloin jos vaikeuttaminen johtaa siihen, että pitää hakata päätä seinään. Tärkein vinkki oli se, että lähetettäessä koiralle ei saa näyttää käsimerkkiä. Hyvin Riina toimi ilmankin. Ilmeisesti on myös oikeasti olennaista, että koira kulkee siinä hollilla, kun esine pudotetaan. Silloinhan sillä on heti lähetettäessä mielikuva siitä, mitä se on lähdössä tekemään. Itse olen vaan ajatellut asiaa käytännön kannalta: jos oikeasti hävitän vaikka lapaseni lenkkipolun varrelle, niin eihän se koira välttämättä ole ollut juuri siinä vieressä kun se on pudonnut, ja silti haluaisin, että se löytää sen. Täytyisi vaan muistaa, että vaikka pk-lajeillakin on todellisuuspohja, suurin osa niissä kisaavista käy kokeissa juuri sen kisaamisen vuoksi, ei siksi että koiran taidoista olisi käytännön hyötyä. No joo, menipä syvälliseksi. Yksi juttu oli vielä se, että esine pitäisi tähdätä tarkasti omalla kulkulinjalle. Miehän olen joskus tarkoituksella laittanut esineen hieman sivuun jäljestä. Kai on ollut ideana testata koiran nenää, mutta aina ei ole ne testit päättyneet kyllä haluttuun lopputulokseen :D

Tarkkuusetsinnässä Riina oli erityisen hyvä! Ensimmäinen esine tehtiin niin, että Riina näki kun se laitettiin. Siinä ei ongelmaa, kuten ei myöskään toisessa esineessä, jonka piilottamista se ei nähnyt. Hyvin Riina alkaa jo siinä pienessä ruudussa pysyä, pitäisi oikeasti itsekin aina muistaa tallata ne hyvin. Kerran täytyi kai ihmetellä rajamerkkiä, mutta sitten Riina taisi tajuta itsekin että se ei ihan täyttänyt pienen esineen määritelmää. Tosi hyvä neuvo oli se, että esinettä vastaanotettaessa saa ja pitääkin kumartua ja laittaa kädet alle, jotta koiran on se helppo luovuttaa. Mie olen jotenkin aikaisemmin ajatellut, että se luovutus täytyy hoitaa samalla tavalla kuin norminoudossa. Ihme ettei Riina ole vielä tukehtunut nappeihin... No, jatkossapahan tiedän. Ja luovutukset muuten parani kertaheitolla!

Riina tarkkuusruudussa, vaikka näyttäkin vaan siltä että hengailee metsässä. Kuva: Outi Toni

Päivän viimeisenä aiheena esineruutu. Hieman arvottiin että tehdäänkö enää, mutta treenaamisestahan myö oltiin kuitenkin maksettu, joten ei muuta kun hanskoja ja lippiksiä piilottelemaan. Tässä saatiin taas eri koulukunnan neuvo, eli tällä kertaa arvostettiin enemmän itsenäistä ja irtoavaa työskentelyä kuin suoria pistoja. No, sehän sopii meille, just niinhän Riina tekeekin. Ja tällä hetkellä ainakin olen sitä mieltä että näin tehdään jatkossakin. Vähän sama kuin siinä haussa, tämä tuntuu meille omimmalta tavalta tehdä. Ruudussa oli kolme esinettä, eikä mitään vaihtamista esiintynyt, hyvä! Aika kauan Riina sahasi ensin takarajalla ja kävi pari kertaa alueen ulkopuolellakin ennen kuin ensimmäinen esine löytyi. Tässä otettiin loppuun asti luovutus. Toinen esine nousi sitten nopeammin ja hieman lähempää, siitä vauhtipalkka.

Riina poseeraushommissa ennen esineruutua. Kamera oli taas Outi Tonin, kuvaaja taisi kyllä olla eri.

Lentävä lähtö.

Illalla käytiin vielä shoppailemassa huoltsikan kaupassa ja kello ei varmaan ollut paljon yli kymmenen kun sänky ja paremmat unet kuin edellisenä yönä (oli kuuma ja kevythäkki ei hengitä -> säädin Riinaa häkkiin ja sieltä ulos aina sen mukaan kuinka läkähtynyt se oli) jo kutsuivat.

Tokokoe 2.7. Imatra

Tästäkin on jo aikaa, mutta kirjoitellaan nyt. Tästä tulee yksi niistä blogiteksteistä, joihin voi sitten palata kun meinaa liikaa ylpistyä...

Kuuma kenttä ja kokeeseen valmistautuminen liian rikkonaista. Ongelmia myös ihan isoissa koulutuksellisissa jutuissa. Ei hyvä lopputulos. Tuomarina Tommi Varis.

Paikkaistuminen: 0
Tähän olin itse asiassa aika tyytyväinen. Riina oli painunut maihin joskus minuutin tultua täyteen. Se ei varmaan tällä hetkellä osaa istua kauempaa, joten ei sitä voi siltä vaatia. Toimi tämänhetkisen osaamistasonsa mukaan, kuten pitääkin.

Paikkamakuu: 7,5
Vaati joko maahanmenoon tai ylösnousuun kaksoiskäskyn. Loput pisteet haistelusta?

Tauko

Seuraaminen: 0
Haahusi, ei seurannut. Ei tehty edes kaaviota loppuun. Kaiken lisäksi oli törkeän pitkä kaavio.

Zeta: 8
Tähän tsempattiin molemmat aika hyvin, jos nyt jotain positiivista on pakko sanoa. Pisteet edelleen ei-niin-hyvästä seuraamisesta ja istumisen pienestä varmistamisesta.

Luoksetulo: 8
Päivän paras liike. Nätti stoppi ja kai maahanmenokin. Jostain pienestä säädöstä pisteet.

Ruutu: 6
Meni sivusta sisään, outoa epävarmuutta. Tai en nyt tiedä oliko outoa, kun koko koira oli ihan ahdistunut läpi koko kokeen... Mutta joo, ei niin kun meinannut löytää. Monella koiralla oli ruudussa vaikeuksia, niin voi- kuin evl-koirillakin. Paljon tuli nolliakin.

Tauko. Tässä vaiheessa ajattelin että keskeytän. Ajattelin sitä jo seuraamisen jälkeen, mutta jokin kumma itsetuhoisuusgeeni esti sitä tekemästä. Olisi pitänyt.

Ohjattu: 7
Taisi hakea ensin merkin sijasta sellaselle tolpalle, joka törötti keskellä kenttä. Jotain lisäkäskyjä jouduin kai antamaan. Vauhti ei huima mutta toi kuitenkin.

Hyppynouto: 7
En edes muista mitä kävi, arpoi varmaan kapulan palautusta, olisiko kerran pudottanut?

Tunnari: 0
Annoin täällä-käskyn kun oli omalla (siis kun oletin että sillä oli jo se suussa). Valitettavasti se oli aika heppoisesti suussa jos ollenkaan -> pudotti vielä ja teki tarkistuskierroksen, sitten toi kyllä oman tosi hienosti. Tuomari tulkitsi tämän ohjailuksi kapuloilla, niin kuin etukäteen olin kyllä ajatellutkin että saattaa käydä.

Kaukot: 0
Yllättävän reippaasti teki surkeasta vireestä ja kuumasta ilmasta huolimatta. Ajattelin että saattaa vaan makoilla. Pari kaksoiskäskyä vaati ja sitten sivullenousussa oli jotain häikkää.

137 pistettä ja ei tosiaan ollut tulos juu. Ihan hirveä fiilis oli tuon kokeen jälkeen. Ärsytti, kun laitoin Riinan sellaiseen tilanteeseen, josta sillä ei ollut mahdollisuutta selviytyä. Nollat ja huonot pisteet ei haittaa, mutta se haittaa jos ne johtuu koiran ahdistuneisuudesta (esim. seuraaminen). Nyt on alla kaksi huonovireistä koetta (näitä kahta edeltänyt Imatran koehan meni hyvin!), joten laitan hetkeksi kokeet tauolle ja pohdin mitä pitää tehdä asian parantamiseksi. En missään nimessä halua viedä Riinaa kehään, jos sillä ei ole siellä hauskaa.
 

Kaisa Hilskan hakukoulutus 28.-30.6.

No niin, kesäkuun puolella mennään edelleen...

Kyseinen viikonloppu vierähti Sapekon järjestämässä hakukoulutuksessa, josta tykkäsin kovasti. Olinkin jo jonkin aikaa miettinyt, että olisi mukava päästä jonkun sellaisen ihmisen hakukoulutukseen, joka ymmärtää paimenkoiria, mieluiten erityisesti bortsuja/kelpieitä. Tässä koulutuksessa kyllä asiantuntemusta riitti ja se välittyi koulutettavallekin.

Perjantai-iltana koulutus polkaistiin käyntiin Lapveden kentällä tottistellen. Kaksi kierrosta oli tarkoitus ottaa, mutta yhteenkin meni jo niin pitkä aika ettei Riinan kanssa toiselle enää jääty. Aika moni otti seuraamista ja noutoa, meillä kuitenkin aiheina eteenlähetys ja kaukot. Lisäksi saatiin hyvät suulliset neuvot pk-esteiden työstämiseen. Paljon puhuttiin koiran oppimisesta ja palkkaustavoista, aika ajoin meinasi mennä jo vähän liiankin syvälliseksi. Hirveän hyvä oli kuitenkin välillä pohtia niitä peruskiviä, joille kuitenkin koko koirankoulutus ja koiran oppiminen perustuu. Että välillä tulisi ajateltua "miksi näin" sen sijaan että vaan tekee.

Eteenmenoa meille neuvottiin tehtäväksi niin kuin ollaan sen tekeminen alun perin aloitettukin, eli että viedään lelu kentän laidalle treenin alussa ja sitten jossain välissä tehdään itse liike. Perus muistikuvaharjoite siis. Tämäkin on vaan hetkeksi päässyt unohtumaan, vai onko laiskuus iskenyt, tiedä häntä. Myös yksi itselle uusi ja varmaan hyvinkin olennainen asia oli se, että koira pitäisi opettaa eteenmenossa juoksemaan aina kentän päähän/maastonmuutokseen asti. Yksinkertainen ja toimiva juttu, mutta eipä ole käynyt mielessä. Olen kyllä aina miettinyt, että koiralle on varmaan tosi epäloogista se, ettei sillä ole mitään mihin kohdistaa juoksuaan. Varmasti asiaa selkeyttää, jos sille onnistuu kertomaan että juoksehan nyt niin pitkälle kuin ympäristö näyttää samalta. Näin vältytään myös koeongelmilta, koska tuomari ei voi ikinä vaatia pitempää eteenmenoa kuin kentän pituisen. Tämä on nyt otettava aktiivisempaan treeniin, jos meinaa sillon elokuussa sinne peha-kokeeseen. Miun on vaan muistettava, että meidän käsimerkki on ylös, ei eteen osoittava käsi. Miusta se on koiralle selkeämpi, ainakin silloin jos se vilkaisee taaksepäin, sillä eteen osoittava käsihän sulautuu miun muuhun kroppaan.

Kaukoissakin pysyttiin perusasioiden äärellä. Tottahan se on ettei ihan pelkkää tekniikkaa olla tehty namittamalla kuin herraties millon. Saatiin siis ohjeeksi hommailla tätä, painottaen ja palkaten etenkin painonsiirtoa. Sehän se ongelma on ollutkin, kun Riina nousee seisomaan liian etupainoisesti.

Hyppytekniikkaa pk-hyppyä ajatellen voi kuulemma parantaa mittaamalla koiran askelpituuden, ja katsomalla sitten asettaako se askeleensa hypylle mennessä oikein. Jos ei, laitetaan väärään ponnistuspaikkaan jokin este = koiran on pakko ponnistaa oikeasta kohtaa. Tai sitten se ponnistaa vielä vääremmästä kohtaan, laskeutuu esteen päälle, katkaisee selkänsä ja todetaan geneettisesti elinkelvottomaksi yksilöksi. Asia selvä :D Olisi ollut tosi kiva ehtiä tehdä tätä hyppyä kouluttajan valvovan silmän alla, mutta kello lähenteli jo nytkin kymmentä ennen kuin ehdittiin kotiin asti ja aamulla piti jo yhdeksältä olla metsässä.

Riina hommaili viikonlopun ajan hakumetsässä pistojen suoruutta ja L-mallia sekä sunnuntaina sitä, että samasta paikasta voi löytyä monta ukkoa peräjälkeen, joten kannattaa juosta sinne vaikka useammankin kerran jos käsketään (tähän harjoitukseen kouluttaja sai idean lauantailta). Pistojen suoruutta tehtiin osittain haamuilla ja muistikuvilla, niin kuin myö ollaankin tehty, mutta aika pitkälti hyödynnettiin myös paimenkoirille luontaista ohjaajanlukutaitoa. Oli ihanaa kun kerrankin joku hakukouluttaja käski koiran lähettämisen jälkeen miun pysyä paikoillaan ja pitää vaan näyttö päällä (käsi ojossa) niin kauan kuin koira miut voi mitenkään nähdä. Yleensä miulle aina huudetaan että liiku jo, kun koira ei ole päässyt miusta kuin vasta muutaman metrin päähän. Toimii varmaan rotikalle, mutta kyllähän Riina reagoi jos mie lähden rymistelemään. Näitä ohjaajanlukuharjoituksia jatketaan ehdottomasti, sillä luulen että Riinalta on vähän tämä luontainen taito huonontunut, kun sitä on niin kauan yritetty kitkeä hakumetsässä pois.

Oli myös erittäin piristävää, ettei tätä koulutusta tarvinnut aloittaa vääntämällä termistä suora pisto. Kerrankin kouluttaja oli järkevä ja sitä mieltä, ettei sen tarvitse olla mikään tottisliike, vaan n. 15 metriä leveä kaistale jota koira etenee eteenpäin. Todella virkistävää vaihtelua! ;)

Tuosta L-muodosta sen verran, että taidan jatkossakin panostaa enemmän piston syvyyteen kuin muotoon. Muodon pitäisi tavallaan tulla itsestään siinä vaiheessa, kun ohjaaja lähtee etenemään keskilinjaa pitkin. Toki niitä voi välillä tehdä vaikka haamuilla tia jollain, mutta tärkeämpää on se, että koira etenee riittävän syvälle. Riinakin kun välillä jättää pistoja lyhyiksi (lähinnä tyhjiä, luulee tietävänsä ettei siellä ole), vaikka muuten niin irtoava koira onkin.

Lauantaina päänvaivaa tuotti se, ettei Riina halunnut lähteä uudestaan samaan suuntaan. Se oli käynyt siellä ja ihan kohtuullisen kaukanakin, mutta ukko oli vielä vähän kauempana. Lähti se sinne pari kertaa, mutta sen jälkeen alkoi puihin tuijottelu. Kurrepartiolainen työn touhussa... Suunutaina tehtiin sitten niin, että samassa kohdassa eir syvyyksissä oli useita maalimiehiä. Tämä sujui ihan kivasti, Riina etsi samaa aluetta uudestaan, kunnes onnistuin kutsumaan sen pois maalimieheltä. Se oli ihan lähellä keskilinjaa pressun alla, mutten erottanut sitä maastosta. Yleensä Riina ei miuta tällaisissa tilanteissa kuuntele, mutta nyt iski joku tottelevaisuuspuuska. Seuraavalla pistolla jätti ukon ihan omaan arvoonsa ja kävi haukkumassa kauempana olevan tyypin. Onneksi tämä trauma unohtui äkkiä ja jo seuraavalla pistolla Riina suvaitsi ilmaista lähellä hengailleen ukon.

Ilmaisuihin ei niinkään panostettu, mutta pitää omissa treeneissä jatkossa ottaa pitempiä ilmaisuja. En tiedä onko nuo kokeissa kärsineet vai mikä on, mutta tuntuu että jos Riina on kauempana niin haukku saattaa pätkiä. Vähän huono juttu jos ollaan sellasessa kokeessa missä mie saan liikkua vaan silloin kun koira haukkuu. Joko koiran on haukuttava pätkimättä tai miun on ruvettava hitonmoiseksi spritteriksi ja ihan rehellisesti olen sitä mieltä, että ensiksi mainittu on helpompi toteuttaa ;)

Huippuviikonloppu ja varmasti lähdetään syksyllä uudestaan Kaisan oppiin, niin kuin oli puhetta! Suosittelen ehdottomasti kaikille paimenten omistajille, vaikka toki osaa neuvoa muitakin.

Tämä kuva nyt ei tietysti liity hakuun mitenkään, eihän meillä ikinä mitään treenikuvia ole, mutta onhan tuossa sentään hiekkatie, se sopii tunnelmaan ;)

Se aito ja alkuperäinen

Meidän laji, eli rauniot. Ollaan oltu aktiivisia, treenattu kerta viikkoon, ja tälläkin viikolla käydään nyt kahdet ellei jopa kolmet treenit. Siinä ruuhkaisessa ja koulutuksellisia kriisejä täynnä olleessa kesäkuun puolivälissä (kun olin ilmoittanut Riinan rauniokokeeseen, mihin ei sitten kuitenkaan menty) huomattu häiriöongelma on lähtenyt parantumaan erinomaisesti. Kyllähän mie melkein tiesin, ettei se montaa kertaa tarvitse, mutta se aika siihen on käytettävä jos haluaa koiran todella oppivan. Ongelmahan oli häiriöhenkilöiden ja häiriöäänten yhdistelmä. Kun kasoilla oli sekä ihmisiä että mölyä, Riina alkoi vähän haukuskella häiriöhenkilöitä. Ei ilmaissut, mutta haukahteli muutamia kertoja hämmentyneenä ja oli selkeästi hieman hukassa. Miun moka, eihän koira voi tietää mitä siltä halutaan jos sille ei kerrota.

Tätä ongelmaa lähdettiin ratkomaan niin kuin mitä tahansa tokoliikettä: pilkkomalla homma osiin. Ekalla kerralla meillä oli kasoilla pelkät tyypit, ei ääniä. Tässä Riinalla ei ollut mitään ongelmaa. Ei reagoinut häiriötyyppeihin mitenkään. Tehtiin muutamia toistoja tuulen avulla (tai ainahan raunioilla hyödynnetään tuulta) niin, että Riina sai selkeän vahvistuksen maalimiehen etsimiselle.

Seuraavalla kerralla oli äänten vuoro. Kasat maalimiestä lukuunottamatta tyhjinä, äänen tuottaja sireenin kanssa alkuun kauempana (kiitos Ullalle musisoinnista!) ja sieltä siirtyi pikkuhiljaa lähemmäs kun huomattiin ettei Riina reagoi ääneen.

Eilen sitten yhdistettiin nämä kaksi ja lisättiin soppaan vielä ampuminen. Ei olisi paremmin voinut mennä, Riina teki työnsä upeasti! Alkuun häiriöhenkilöt vähän kasojen laitamilla ja ampuja ja sireenityyppi kauempana. Äänet kuitenkin kuuluivat alueen perällekin selkeästi. Koska ensimmäisen ukon etsinnässä ei ollut ongelmaa, tehtiin toinen niin että häiriöhenkilöt olivat ihan reilusti kasojen päällä. Kerran luulin että Riina haukahti häiriöhenkilölle, mutta se olikin haukahtanut kerran väärälle piilolle, ennen kuin tarkensi oikealle. Erittäin hyvä harjoitus, koira toimi ja tiesi mitä siltä halutaan. Vähän pitkään etsi ekalla maalimiehellä, mutta hei, Riinahan selkeästi tiesi että nyt treenataan häiriöitä, ei se löytäminen niin olennaista ole ;)

Ollaan viime aikoina harjoiteltu avopiiloilla, koska olen halunnut vahvistaa maalimiehen lähelle hakeutumista. Riina on saanut palkan siitä, kun on kurkistanut piiloon ja haukkunut pari kertaa. Pitää nyt kuitenkin taas ruveta välillä ottamaan pitempiä haukkuja ja umpipiiloja, ettei ne unohdu.

Huomenna mennään Imatran raunioille, se on kyllä hyvä ja ainakin erilainen treenipaikka. Tässä vuoden takaisia tunnelmia Imatran radalta:

Revanssi

Messarissa järjestetään tänäkin vuonna flyball-kilpailu, ja tällä kertaa myö ei jäädä Riinan kanssa rannalle ruikuttamaan! Viime vuonna meidän joukkueella meni hyvin, mutta nyt on vuotta viisaammat koirat ja kohta myös tuplasti kalliimpi (= parempi) laatikko. Tietysti ehkä treenatakin pitäisi, mutta ehtiihän tässä ;) Pitää jo merkitä kalenteriin, ettei vaan pääse unohtumaan.

Flyball-kilpailu messukeskus

Agility on ihan kiva laji

Agilityaktivoituminen tapahtui tuossa vähän ennen juhannusta. Päästiin käymään yksissä treeneissä Kiitorekulla, ja tykkäsin niin kovasti että motivaatio koko lajia kohtaan nousi kertahujauksella ;) Eli kiitos vaan Kirsille erinomaisista treeneistä! Olisi tosi kiva syksyllä päästä vaikka Kiitorekun ryhmäänkin, mutta katsotaan nyt onko ajankäytöllisesti mitenkään mahdollista.

Pidin treeneissä erityisesti siitä, ettei pelätty teetättää vähän haastavampiakin harjoituksia. Ei ne koirat rikki mene, ja jos ei koskaan kokeile mitään oman mukavuusalueen ulkopuolista toimintaa, ei kyllä kehitykään. Siinä radassa mitä tehtiin oli ainakin jotain juttuja tämän vuoden joukkue-SM radalta. Käytiin sitten vielä Petran kanssa seuraavanakin päivänä treenailemassa samaa rataa, tällä kertaa LAUn hallilla. Miusta se toimi hirmu hyvin, että pääsi noin pian treenaamaan samaa rataa uudestaan. Koirat oli selkeästi tehneet yön aikana aivotyötä ja homma pelitti!

Juhannuksen jälkeisenä maanantaina jatkettiin sitten estehyppelyä omissa treeneissä. Ideana oli koiran radanlukutaito. Ihan kelvollisesti Riina miun mielestä rataa lukee, ja miun liikkeitä ainakin niin hyvin ettei kyllä tarttisi... Yhtään pikkusormen värähdystäkään en saa anteeksi. Mutta parhaimmillaan se on taas valtava etu ja koira toimii melkein kuin ajatus. Kepit alkaa olla aika varmat ja Riina on itse alkanut tarjota vauhdikkaampaa pujottelua, mutta aloituksia pitäisi treenata just tolleen keskellä rataa. Kyllähän ne erikseen onnistuu, mutta sitten kun on ensin hiki hatussa juostu jonkin aikaa, niin Riina kovin helposti lipsahtaa toiseen väliin. Tai kolmanteen. Kisoissa on varmaan tehtävä ihan raa'asti niin, että hidastaa minkä pystyy ja yrittää myös oikoa lähestymislinjaa. Treeneissä totta kai vahvistetaan sitten koiran itsenäistä oikeaa keppien aloitusta oli kulma mikä hyvänsä.

Väärin.

Oikein!

Ja seuraavaan viikkoon. Maanantaina omat treenit ja keskiviikkona käytiin Petran ja Wilman kanssa omatoimisesti. Molemmilla kerroilla tehtiin Agirotu Open Class- rataa, koska käsky oli käynyt ettei sitä saa hallista sillä viikolla purkaa. Ei siinä mitään, ihan mukava rata. Yhdessä takaakierrossa lenteli alkuun rima, mutta sitten alkoi kestää kun saatiin varmuutta. Keppien hakemisessa ei ongelmaa, koska kulma oli aika suora. Persjättökin onnistui kepeillä, tarvitsin vaan apuohjaajan katsomaan, että uskalsin sen tehdä. Yhdellä kierroksella palkkailin kesken radan kontakteista, jottei ne vallan kärsi tässä. Ylösmenokontaktit on olleet nyt aika jees, vähän sihisen Riinalle hidastuskäskyä ennen niitä.

Tässä siis tämä Open Class-rata, vaikka löytyy toki netistäkin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tämän viikon ryhmätreenirata oli rakennettu samalle pohjalle kuin toissa viikon, mutta nyt ideana oli saada koira menemään epäloogisia reittejä. Taas oli keppien aloitus hieman hakusessa ja suurimmat ongelmat saatiin aikaiseksi loppusuoralla. Voi huoh! Ei meinannut kääntyä. Ja kaikista säälittävintä oli, että tämä ongelma korjautui laskemalla toinen käsi alas ja nostamalla toista vähän ylös. Yksinkertaista, eikö? Hirtto siis toimi Riinalla siinä tilanteessa paremmin kuin hyvin.