Jotain erilaista

Tämä nyt ei ole koira-aiheinen haaste, mutta ei kai se haittaa. Enköhän saa koiria noihin vastauksiin mahdutettua joka tapauksessa :D Kiitos Taijalle!

1. Mistä nautit elämässäsi?

Heti alkuun liian syvällinen kysymys. Vastaan arkipäiväisesti. Treenaamisesta, pitkistä metsä- ja jäälenkeistä, leffailloista, ruoasta, hyvästä seurasta. Ylipäänsä tekemisestä, kauhean kauaa en jaksa vaan makoilla. 



2. Kuinka rentoudut?

Tässä päästään heti tuohon, minkä edellisessäkin kohdassa mainitsin. Miusta on aina kiva ajatella, että sitten kun olen tehnyt sitä ja tätä, niin ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Ja kun se aika koittaa, keksin uutta tekemistä. Sohvalla makoilukin on jees, mutta se on pitänyt ensin ansaita. Pidemmät yöunet on jatkuvasti hakusessa. 


3. Mistä olet kiitollinen?

Jaa, varmaan aika paljosta. Elämä on kuitenkin perushyvää, suurempia katastrofeja ei onneksi ole omalle kohdalle sattunut. Terveydestä (myös koirien) ja siitä, että en kauheasti mitään haluaisi elämässäni muuttaa. Asioiden täytyy siis olla aika hyvin.


4. Minkälaisena näet elämäsi 5 vuoden kuluttua?

Asun omillani, opiskelen (ei voi vielä tietää mitä). Kaupungista en tiedä, mutta jossain muualla kuin Lappeenrannassa. Tänne voi palata myöhemmin, mutta ensin on käytävä muualla. Kaksi koiraa kuten nytkin, mutta Sabi on ehkä jäänyt viettämään eläkepäiviään kotiin ja tilalla on uusi tulokas. Ei kai siinä sen kummempaa.


5. Miksi bloggaat?

Lähinnä kai omia ajatuksiani selkeyttääkseni, tietysti kiva jos jotakuta muutakin kiinnostaa :D Tekstejä on kiva lukea myöhemmin ja palata hyviin hetkiin. Olen sitä jonkin verran jo tehnyt, vaikken kauaa olekaan kirjoittanut.

6. Mikä kuukausi on mieleesi ja miksi?

Maaliskuu on aika jees. Aurinkoiset kevätpäivät jäällä on jotain parasta. Elokuussa on myös oma viehätyksenä, on vielä kesäistä, mutta syksy tuo jo mukanaan uusia tuulia. Näitä kuukausia tulee nyt aika monta :D, mutta jos miulla ei olisi koiria, tykkäisin varmaan marraskuusta. Parasta aikaa hautautua sohvannurkkaan kynttilänvalossa. Joulukuu on ihanalla tavalla täynnä odotusta ja ensilumi on aina yhtä ilahduttava asia.

7. Kadutko jotain elämässäsi? Tai tekisitkö jotain toisin?

Miun elämässä ei ole tapahtunut mitään niin dramaattista, että tarvitsisi kauheasti katua. Koirien koulutusta ajatellen tekisin varmaan aika paljonkin toisin, mutta toisaalta kaikesta oppii. Sama pätee muihinkin asioihin.

8. Mistä ostat yleensä vaatteesi?

Ostan äärimmäisen harvoin vaatteita, rahat menee johonkin olennaisempaan. Mutta sitten kun ostan, rahaa menee kerralla ehkä hieman enemmän, koska ostan sitten jotain ns. isompaa (ulkoilutakki yms.). Ja koska jotain merkkiä sen on oltava ei hinta ole yleensä kauhean alhainen. Peruspaitoja voin ostaa mistä vaan, kaiken muun ostan urheiluliikkeistä (Intersport ja Koskimies lähinnä täällä Lappeenrannassa). 

9. Mitä haluaisit tehdä työksesi?

Eläinlääkikseen meinaan pyrkiä, siinäpä siis vastaus. Hoitoala ylipäänsä kiinnostaa, eikä opettajan urakaan ole poissuljettu. Mikään kaupanala ei ole miun juttu.


10. Millä nettisivuilla useimmiten surffailet?

En juurikaan surffaile. Blogeja luen (lähinnä koira-aiheisia + tiestysti Taija siun blogia :D) ja facebookissa käyn. Eri koirayhdistysten sivuilta käyn katselemassa kokeita yms.


11. Mikä on elämänohjeesi tuleville sukupolville? :D

En tiedä olenko oikea ihminen tälläsiä ohjeita antamaan. Jokainen tavallaan, asiassa kuin asiassa.

Tylsä olen enkä ketään haasta. Saa tehdä jos haluaa. Uusia kysymyksiäkään en keksi, kaikki aivotoiminta meni näihin vastaamiseen :D

T niin kuin toko

Treenimäärät ei ole olleet lähelläkään sitä, mitä ne on parhaimmillaan olleet, mutta toisaalta taas ollaan miusta ehkä viime aikoina saatu ihan hyviä treenejä aikaiseksi. Niissä on ollut oikeasti ajatusta, mikä on tärkeää. Treenien vähyys johtuu puhtaasti siitä, että ollaan treenattu paljon metsälajeja vielä kun siihen on mahdollisuus. Siitä en ole yhtään pahoillani, niin sen pitää ollakin. Pakko on vähän porrastaa treenattavia lajeja, kun niitä on paljon. Kokeissa ei olla nyt käyty, vaan niissä piirinmestaruuksissa pyörähdettiin. Tänäänkään ei päästy seuranmestiksiin (kyllä ärsytti, olisin oiekasti halunnut mennä!), mutta en minä kipeää koiraa kehään vie. Ei mitään dramaattista, mutta Riinalla vatsa sekaisin jostain syystä. Nyt on kuitenkin syksylle/alkutalvelle kokeita katsottu ja jo varattukin, ja miusta tuntuu ihan hyvältä lähteä kisaamaan. Kesällä ei tuntunut, joten jotain kehitystä on selkeästi tapahtunut.

Paikkaistumisen olen nyt oikeasti ottanut työn alle. Se onkin parantunut huimasti samalla menetelmällä kuin paikkamakuu aikoinaan: lenkin ohessa treenaten. Vaihtelevia aikoja, ylipitkiä aikoja. Alkuun pidin hyvää virettä yllä aktivoimalla Riinaa heiluttelemalla palloa, nyt en ole sitä juurikaan enää tehnyt. Viime aikoina pysynyt hyvin, ihan yksittäisiä kertoja mennyt maahan (muistan yhden kerran). Paikkamakuuta tehty lähinnä metsässä jälkikoetta/metsäkokeitta ylipäänsä ajatellen.

Seuraamisessa asenne on edelleen ollut teemana, tekniikkaa ei ole hinkutettu. Eikä siinä kamalan suuria virheitä olekaan, pientä poikitusta innostuksen myötä. Ääntelyyn olen nyt hienovaraisesti yrittänyt puuttua, kuitenkaan koiraa turhaan latistamatta. Se on tullut vireen kylkiäisenä mukaan lähinnä askelsiirtymiin. Jääviä ei tuhottomasti ole tehty, sellaista ylläpitotreeniä lähinnä. Zetan seuruutusta joitain kertoja, jotta saataisiin se napakammaksi.

Riinan ruutuihin olen ollut nyt aika tyytyväinen. Niitä on jonkin verran tehty ihan palkkanakin. Pääasiassa ainakin ekalla kerralla mennyt hyvin taakse ja parissa viime treenissä jopa jäänyt tolpilleen! Hyvä. Merkit parantuneet, niihin vauhtitreeniä ja läheltä paikan korjausta. Ohjatussa olen yrittänyt saada palautusta vauhdikkaammaksi, joko kehumalla palautuksen aikana tai vapauttamalla kiinni leluun.

Luoksetuloa ollaan työstetty aika paljon. Vauhti on hyvä siirtymissä ja maahanmenot tosi napakoita, seisomiset toimii välillä paremmin, välillä huonommin. Ollaan tehty niin, että pallot törpöillä ja vapautan vaihtelevasti eri pallolle. Nyt ajattelin kuitenkin myös ruveta tekemään lenkin ohessa sitä, että olen heittävinäni pallon ja sitten pysäytän Riinan, kun se juoksee minusta pois päin. Silloin kuuntelee hyvin. Kylliäisen Katilta sain silloin sen vartaloapuneuvon, mutta mieluummin haluaisin saada Riinan tajuamaan käskyn itse.

Metallikapulan osakkeita ollaan parannettu tolppaa kiertämällä. Vähän sillä tavalla agimaisesti ohjaten menee aika hyvin! Hypyn kanssa myös yllättävän hyvin. Pelkkänä metallinoutona aika huonosti taas vaihteeksi. Tunnarissa se iänikuinen palautus. Vaihtelevia palautuksia, pitkää matkaa. Näistä ei ehkä ikinä päästä eroon, mutta ei se haittaa, tätä on ihan kiva treenata :D Kaukoja peruutellen, koska ne taas yhdessä vaiheessa hajosi. Nyt toimineet tosi kivasti, mutta ei olla koemaisella aloituksella tehtykään.

Noudoissa ylipäänsä tein sellaisen ratkaisun eräs kaunis päivä, kun kyllästyin Riinan äyväämiseen kun se siirtyy edestä sivulle, että tästä lähtien se saakin sitten tulla suoraan sivulle. Ei sitten tarvitse valittaa ja huutaa, kummankaan meistä ;) Totesin, että ne pistevähennykset, mitä tuosta peko-puolella lähtee on niin häviävän pienet, että miun mielenrauha on arvokkaampi. Olisin toki voinut käyttää loputtomasti aikaa ääntelyn poistamiseen, muttei tuntunut mielekkäältä. Kiva sitä paitsi treenata välillä jotain uutta. ja onhan Riina lenkeillä frisbeetä palautellut miun sivulle, eli sinänsä osaa kyllä homman. Toivotaan että tämä muutos pelastaa meidän tunnaripalautuksenkin, jospa sitä ei ahdistaisi se enää?

Ullan kanssa ollaan nyt pari viime viikkoa tehty temppuratatreenejä, kivaa on ollut! Vähän rikottu kaavaa ja samalla saatu suorituksiin pituutta ja kestävyyttä, eli kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Tekee ihan hyvää tollasille bordercollieille välillä käyttää oikein kunnolla aivojaan ;) Totesinpa viime treeneissä, ettei koirani osaa hyppy-käskyä. Tarjosi ruutua :D No jaa, väliäkö tuolla.

Sen verran talven tokoilusuunnitelmista, että ollaan Suvin kanssa harkittu Imatralla käymistä. Niillä olisi halli, jossa saa tehdä muutakin kuin agia. Joten kohta ehkä lähtee jäsenmaksu Imatran kennelkerholle. Eihän sinne joka päivä viitsi ajaa, mutta jos edes kerran viikossa, niin olisi jo ihan kiva.

Me teimme sen! Neljä koiraa, yksi onnistunut ryhmäkuva.

On ne älykkäitä. Ei miulla muuta.

Kiva kaverikuva.

Tähän loppuu tokoteema ja alkaa Sabin oma osio :D Sabi on ollut pirteä könkkäkoipi, innokkaana mukana auton takakontissa. Ja koska se on miun ajokortin saamisen jälkeen kulkenut mukana lähes kaikkialla, on se myös päässyt treenaamaan useammin. Tokokentällä se on ollut liikuttavan iloinen ja jos sille joku ukko on joskus jonnekin piilotettu niin varmasti tietää olleensa Sabille maalimiehenä, ollaan ehkä kuuroutettu puolet Lappeenrannan hakuharrastajista ;) Sabin äänihän on jotain erinomaisen omalaatuista, legendaarista ja... noh... järkyttävää. Tämän tietysti kaikki meidän tutut tietääkin :D

No sehän on Sabi <3

Ihan oikea pelastuskoira

7.9. oli Sapekon oma haku- ja jälkikoe, jossa suoritimme hyväksytysti loppuhakukokeen pimeäosuuden. Se tarkoittaa sitä, että Riina on nyt ihan virallinen, hälytyskelpoinen hakukoira <3 Aika hienoa!

 
Toinen kuva treeneistä tältä vuodelta, toinen loppupäiväkokeesta, kiitos Riikalle!

Yksi meidän isommista tälle vuodelle ja ylipäänsä asetetuista harrastuksellisista tavoitteista on nyt täyttynyt. Eikä siihen loppujen lopuksi mennyt kuin vajaa vuosi, viime vuoden lokakuussahan myö käytiin se peruspäiväkoe. Ei voi muuta sanoa kuin että tuo koira on luotu tätä harrastusta varten. Varmasti on monia taitavampia, varmasti on monia suurempia titteleitä saavuttaneita, mutta Riina rakastaa ihmisten etsimistä ja se tekee tästä harrastuksesta meille niin arvokkaan. Kiitos treenikavereille, hieman kulunut sanonta, mutta ilman teitä ei olisi meitä. Uskon myös vakaasti, että ne monet nuotion äärellä syödyt makkarat ovat olennainen osa tätä lajia :D

Jos sitten lyhyesti kokeen kulusta. Tämä oli meidän ehdottomasti hallituin ja järjestelmällisimmin sujunut koe, siksi olikin mukavaa, että se oli juuri tämä ns. viimeinen koe. Hallittavuusosuus sujui niin hyvin kuin vaan voi, pitkin syksyä metsässä suoritetut paikkamakuutreenit tuotti tulosta. Tein mielestäni hyvän etsintäsuunnitelman (aloitin siitä, että laitoin kartan oikein päin... *flashback edellisestä kokeesta*) ja erityisen mukavaa oli, että testaaja kehui etsintäsuunnitelmani tukeneen hyvin juuri oman koirani työskentelytapaa. Se osoittaa, että on meidän tiimityöskentelyyn ja miun koiranlukutaitoon ainakin yritetty panostaa.

Aika hyvin sain luotsattua meidät aina siihen suuntaan, mihin oli tarkoituskin. Välillä konsultoin suunnistaja-Suvia, ja kerran kävi tässäkin kokeessa niin, että juuri kun aloin keskustella suunnistajan kanssa, Riina alkoi ilmaista (: Ei sentään joka ilmaisun kohdalla näin. Ennen ensimmäistä löytöä aikaa tuntui kuluvan, kuten myös ennen viimeistä. Toinen löytyi kaikista kivuttomimmin. Ja eipä niihin kahteen muuhunkaan voinut ikuisuutta mennä, koska käytimme koko etsintään mahdollisista 45 minuutista 20. Viimeinen ukko löytyi niin, että lähetin Riinan pistolle kallion päälle/taakse. Ehdin jo hetken Riinaa huudella, ennen kuin alkoi ilmaista. Onneksi ei totellut. Olin myös tyytyväinen, että meidän pistotreeni pääsi hyötykäyttöön ja että ylipäänsä tajusin hyödyntää sitä.

Testaaja (Hanna Hakulinen) kehui koiran irtoavuutta, itsenäisyyttä, ohjattavuutta ja ilmaisuja. Nehän ne Riinan vahvuudet on, paitsi ohjattavuus ei ehkä aina :D Kokeen eri osioista saatiin arvosanoiksi pääasiassa ykköstä, vain ohjaajan toiminta oli kakkonen. Eikä siinäkään kuulemma mitään vikaa ollut (huh, en mokannut), mutta toki parhaalla arvosanalla on parhaan arvosanan kriteerit.

Jatkossa sitten hakukokeiden suhteen toimitaan mitä luultavimmin niin, että suoritetaan sitä taidontarkistusta tarvittavin väliajoin. Meidänhän ei ensi vuonnakaan/jatkossa tarvitse käyttöönottotarkastukseen mennä, jos emme halua. Saa nyt nähdä, sitä ehtii kuitenkin suorittaa tulevienkin koirien kanssa varmaan kyllästymiseen asti. Ensi vuonna olisi tarkoitus päästä käymään palveluskoiraliiton pelastushakukokeissa. Toki emme niitä sinänsä tarvitsisi, mutta hauskaahan se olisi. Kun ei olisi paineitakaan. Tämä vaatii tietysti hommailua talvella ampumisasian suhteen, mutta mitäpä sitä talvella muutakaan.

Ihan en olisi uskonut

Jos joku olisi kesällä sanonut millaista elämästä tulee koulujen alettua, en olisi uskonut. Rankkaa on ollut, ei ole ollut ihan helppoa pyörittää yo-kirjoituksia (kolme ainetta), normaalia kouluarkea, autokoulujuttuja ja koiratreenejä. Unet on jääneet vähiin, joten kun lokakuu koittaa niin tiedätte mistä minut löytää... sohvan nurkasta ;) Mutta nyt on enää yksi yo (+ koeviikko) jäljellä, ajokortti ja auto käytössä ja treenattukin ollaan, ainoastaan blogin kirjoittelu treenien suhteen on jäänyt. Tässä kännykän kalenterin ja oman hataran muistini avulla esitettynä pikakelaus tapahtumista elokuun alusta tähän päivään.

Siellä rauniosoveltuvuuskokeessa käytiin, kuten viime tekstin lopussa mainitsinkin. Toisin kuin edellisen päivän hakukoe, rauniot sujui varmalla suorittamisella ja ilman ongelmia. Ukkojahan kokeessa täytyi löytää kaksi kolmesta, mutta etsittiin sitten se viimeinenkin, koska eihän hyviä treenejä vieraalla radalla saa jättää hyödyntämättä! Arvostelupaperissa taisi olla aika paljon ykköstä, eli ei testaajallakaan valittamista ollut. Hallittavuusosuuteen ammuttaessa Riina ei kyllä ihan rento ollut, mutta eipä se kyllä panikoikaan.

Juuri ennen koulujen alkua käytiin viettämässä mukava päivä Riinan kanssa Ullalla. Syötiin, saunottiin ja treenattiin, mitäs muutakaan. Navettatöihin jouduttiin/päästiin toki myös ;) Riina ei suuremmin lehmiä arvostanut, välillä kävi haukkumassa ja mieluiten pysytteli pois koko navetasta. Eiköhän myö jätetä paimennukset muille, kun ei sitä kuitenkaan pystytä täysipainoisesti harrastamaan.

Tokon piirinmestaruuksissa käytiin elokuun puolessa välissä testaamassa meidän kisakuntoa. Tiivistetysti voisi sanoa, että mie tykkäsin, tuomari ei :D Vähän kaikkea pientä vähän joka liikkeessä ja tiukalla tuomarilla niistä lähtee pisteitä. Itse olin huipputyytyväinen Riinan vireeseen. Ei ahdistunut, oli reippaasti tekemisessä mukana. Yhdessä vaiheessa meni jopa vähän yli ja saatiin äänitehosteet seuraamiseen... Nämä oli muuten meidän ensimmäiset arvokisat ja joukkuekisassa sijoituttiin toisiksi. Sitä ei tarvitse mainita, ettei meidän tulosta laskettu mukaan ;D Mie olin tyytyväinen Riinaan ja meidän tekemiseen ja sitä lähdettiin alun perin hakemaankin. Meidän taatusti huippuhieno mitali on edelleen teillä tietymättömillä (Leenan keittiön pöydällä, arvelisin).

Yksissä agilitykisoissa käytiin elokuussa. Ei suurempia tuloksia, yksi melkein-nolla (= hylky) ja yksi 10. Ensimmäisen radan hyl vähän harmittikin, miun liikkumisesta kiinni ja virhe sattui radan loppupäässä. Toisella radalla oli vaan kiva mennä.

Pari viikkoa sitten lauantaina oltiin collieyhdistyksen järjestämässä tokokoulutuksessa. Kouluttajana Kati Kylliäinen Hollolan tokotiimistä, tykkäsin kovasti. Riinalle vinkkejä merkkiin/ohjattuun ja luoksariin. Merkille paljon erilaisia vauhtiharjoituksia, ei kai sitä vauhtia muuten saa. Luoksaristoppiin pysähtymisen opettamista vartaloavun kanssa.



Kuvat tokokoulutuksesta, kiitos Elsi Pullille!

Ja kyseessä on siis Elli, joka avustaa nenänniistossa :D
                                                                                 Kuvan on ottanut Tuija Pohjanvirta.