sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Erittäin hyvä

Elokuussa suoritettiin pois alta myös meidän pakollinen näyttelykäynti. Olin lykännyt tätä jo aika pitkään, ihan vaan sillä verukkeella että eihän sillä mitään tee ennen kuin on oikeasti valioituminen lähellä. No, yhtä ykköstä vajaana päätin sit et ehkä olis aika. Peräkkäisinä päivinä oli näyttelyt Kouvolassa ja Lappeenrannassa. Toki superlyhyt matka oman agihallin pihalle houkutti, mutta Kouvolassa oli meille varmempi tuomari. Eihän tuo Riina mikään sysiruma ole ja ihan bordercollien näköinen kuitenkin, että sillä tavalla en ajatellutkaan näyttelytuloksen saamisessa olevan mitään erityisiä vaikeuksia, mutta yhtään ylimääräistä 30-eurosta en halunnut käyttää johonkin näyttelyilmoon. Miksi kerjätä verta nenästä ja mennä tiukkis-suomalaiselle, kun aika lähellä kuitenkin on mukava ulkomaalainenkin tarjolla :D

Tähän koetukseen panostettiin sitten niinkin paljon, että alkuviikosta ennen näyttelyä käytiin yksissä näyttelytreeneissä. Riina oli selvästi vähän hämmentynyt, mutta ihan hyväntuulinen. Mikäs siinä kun makkaraa sai puoli-ilmaiseksi. Sabikin pääsi toikkaroimaan treenien lopuksi, sillä nyt on keskimäärin aina kivaa. Paitsi silloin kun hänet julmasti hyljätään autoon ja hän huutaa kuin hyeena. 

23.8. Kouvolaan siis Petr Rehanekin arvioitavaksi. Kuten älykkäimmät teistä ovat voineet tekstin otsikosta päätellä, Riina sai EHn. Olen tyytyväinen, saatiin mitä haluttiin. Tuomari oli huippuystävällinen, toivotti kaikki tervetulleiksi ja kättelikin vielä. Hyvä maku jäi näistä näyttelyistä (vaikka kritiikkiä ko. lajia kohtaan olen viljellytkin, se nyt on vaan suurimmaksi osaksi sellaista huumoria), itekin ekaa kertaa esitin koiraa virallisissa systeemeissä. Arvostelu kuului näin:

"3 yrs. Scissor bite. Eyes brown. Ears well set and big. Chest small and narrow. Slightly arched back. Tail well set. Fore and hindquarters well angulated. In movement loose elbows and feet."

Kommentoinpa nyt oman mielipiteeni tähän, vaikkeivät bordercollien rotumääritelmä/näyttelyarvostelu ylipäänsä sydämenasioitani olekaan. Ensinnäkin, jos ne korvat jotain on niin pienet, ei ainakaan isot :D Toiseksi, miusta Riinan häntä on kiinnittynyt jotenkin ihan oudosti, mutta tietty kiva jos se(kin) harha on vaan miun silmissä. Kolmanneksi, olin kauhean huolestunut just noista surullisen kuuluisista kulmauksista, joita pelkäsin ettei Riinalla ole. Tulin siihen tulokseen, että a. tuomari näkee kulmauksia siellä missä niitä ei ole, b. mie en näe kulmauksia siellä missä niitä on, c. olen esittänyt Riinan tosi hyvin ja edustavasti kehässä (en laittaisi rahojani likoon tän vaihtoehdon puolesta) tai d. Riinalla on hyvät kulmaukset. No joo. Samapa tuo, enää niitä ei tartte kenellekään esitellä. En edes tähän hätään jaksa siitä mitään seisotuskuvaa etsiä.

Kuva: Tuomarivalinta oli erittäin hyvä ja nyt on meidän näyttelyt näytelty. EH saatiin tällaisella arvostelulla: "3 yrs. Scissor bite. Eyes brown. Ears well set and big. Chest small and narrow. Slightly arched back. Tail well set. Fore and hindquarters well angulated. In movement loose elbows and feet."
Riina keskittyi olennaiseen ja kaivoi narupallon kassista esiin joka välissä.


 

perjantai 12. syyskuuta 2014

Elokuu

Elokuussa päästiinkin sit viimeistään itse asiaan, kun työt loppui ;) Oli aikaa mennä ja tehdä.

Kuukausi pyörähti jälleen käyntiin hälyharjoituksen merkeissä, tällä kertaa järjestäjinä toimi toinen Lpkyn ryhmistä. Riinan kanssa oltiin taas koirakkona, ja kerrankin meillä "kävi tuuri". Löydettiin peräti kaksi maalimiestä ja vieläpä kohtuu nopeasti. Oltaisiin löydetty vielä nopeammin, jos miulla olisi ollut pokkaa luottaa koiraan. Johtopaikka oli sellasella laavulla, ja aloitettiin sit lähietsinnällä kiertämällä laavu ja katsomalla, ottaako koira hajua. Riina reagoi ja jonkin matkaa hajun perässä irtosikin, mutta siinä hetkessä en ollut asiastani niin varma että olisin pyytänyt koko meidän etsintäpartiota seuraamaan. Maalimiehet löydettyämme selvisi, että juuri siitähän he olivat kävelleet. Jatkoimme siis kuitenkin etsintä alkuperäisen suunnitelmamme mukaan. Keli oli tyyni, kuuma ja kuiva ja Riina ei hajuttomissa kohdissa kauheasti irronnut tai liikuskellut. TAAS hiipi mieleen epäilys, että onkohan se nyt ihan kartalla että mitä ollaan tekemässä. Ihan turhaan, hyvä niin. Pitäisi muistaa, että tuollaisissa etsinnöissä sen koiran ei kuulukaan koko ajan olla ryntäämässä johonkin suuntaan, päin vastoin tuollainen toiminta on paljon järkevämpää. Kyllä se lähtee kun hajun saa, niin tälläkin kertaa. Ensimmäisen maalimiehen ehdin itse asiassa nähdä ensin itse, mutta hyvin Riinakin sen sitten omatoimisesti paikallisti ja ilmaisi. Toisen maalimiehen jälki lähti ensimmäiseltä maalimieheltä. Riina meni sitä sillä tavalla puoliksi maa- ja puoliksi ilmavainulla. Toisen maalimiehen ilmaisu meni vähän hassusti. Riina haukahti kerran (ihan selvää ilmaisuhaukkua, ei mitään ylimääräistä pöhinää) ja tuli sitten miun luokse kun kutsuin. Lähetin uudestaan ja lähdin seuraamaan koiraa, siellähän se maalimies mustikoita keräili. Sitten vielä ihan kunnolla hetsasin, että sain Riinan vähän haukkumaan. Noita liikkuvia/puhuvia/kaikin tavoin outoja maalimiehiä pitäisi treenata säännöllisesti, mitenkään en pistä tätä ilmaisun puuttumista koiran piikkiin. Onhan niitä harjoiteltu... joskus. Mutta toisaalt taas on myös todiste siitä, että ei ne oikeissa etsinnöissä jonkun ilmaisussa olevan häikän takia löytymättä jää. Usein kun perustellaan esim. haukkuilmaisun huonoutta sillä, että tuulisessa maastossa se ei välttämättä kuulu. En osaa kuvitella sellaista tilannetta, että en kuulisi koiran haukkua ja tämän takia kadonnut jäisi löytämättä. Jos saisin koiran tulemaan ihmiseltä pois kesken ilmaisun, niin kyllä se minut jokatapauksessa jollain keinolla etsittävän luo johdattaisi.

Kolmosluokan agikisat korkattiin elokuun alkupuolella Kotkassa. Eihän ne kontaktit valmiit olleet, eivät ole vieläkään, mutta tietyssä määrin uskon että jos täydellistä jää odottamaan saa odottaa aika pitkään. Eikä nää kisat edes niihin kontakteihin kaatuneet... Kolme rataa, neljä keppivirhettä. Kiva. Tulin siihen tulokseen, että näiden täytyi johtua Riinan kiihtyneestä mielentilasta kisoissa, ei ole muuta selitystä. Kyllä se ne teknisesti osaa. Niinpä päätin, että pitää kepeillä ottaa se linja, että jos niitä ei malta suorittaa loppuun, joutuu radalta pois. Keppien väärään aloitusväliin hakemisen voin vielä ottaa omaksi syykseni, mutta en liian aikaista lopettamista. Kontaktit toimivat näissä kisoissa oikein kivasti, toisen radan puomi (radan toisiksi viimeinen este) oli ainoa, jolta Riina vähän vapautti itse itsensä. Olisi ehkä pitänyt puhaltaa peli poikki, mutta ei siinä hetkessä enää aivo toiminut. Näissä kisoissa harmitti ainoastaan se, ettei saatu miltään radalta vertailukelpoista aikaa noiden keppivirheiden takia. Olisi ollut kiva nähdä, kuinka kauaksi kärjestä jäädään. Siihen olin erittäin tyytyväinen, ettei radoissa ollut ohjauksellisesti mitään, mistä emme olisi selvinneet. Tämä oli piristävää etenkin sen takia, että ensimmäisessä rataantutustumisessa tunsin olevani niiin väärässä paikassa. Kaikki muut näyttivät niin hyviltä, ja myö ollaan vaan tällasia :D Turha huoli, hyvin selvittiin! Tulokset radoilta oli 5, 10 ja 5, kahdelta viimeiseltä radalta muistaakseni myös yliaikaa juurikin noiden keppivirheiden takia, eikä se ihanneaika tolla ekalla radallakaan monella sekunnin kymmenesosalla alittunut.

Kuun puolivälissä jälleen tokokokeessa, jälleen Haukkiksessa. Tällä kertaa yksilöliikkeet sekoitetussa järkässä putkeen, tuomarina Riikka Pulliainen. Tätä koetta ennen työstettiin paljon paikallaanoloihin menoja. Ne on aina olleet Riinan siirtymistä huonoimmat, ja koska tulin siihen tulokseen että se johtuu muiden koirien läsnäolosta, tehtiin paljon vaan hyvää asennetta muiden koirien vieressä. Toimi! Riina oli paikallaolot oikein skarppina, melkein jopa ylivireisenä. Tästä sitten hieman "säikähtäneenä" en juurikaan viritellyt Riinaa ennen yksilöliikkeitä, mikä oli kuitenkin ehkä virhe. Kehässä se oli miusta jotenkin keskittymätön ja ehkä hieman omissa maailmoissaan oleva. Eipä sillä, taas olisi pisteet riittäneet kevyesti ykköseen, jos ei olisi nollattu... niin, sitä ruutua. Tällä kertaa ongelma oli eri kuin viimeksi ja siinä mielessä reilu ongelma että oli esiintynyt treeneissäkin. Riina kun on taas vaihteeksi yrittänyt, josko olisi ihan ok jäädä ruudun etureunaan. No ei ole, ja ennen tätä koetta korjasin ongelmaa vaan juoksuttamalla Riinaa ruutuun pallolle. Tyhmää, tiedän, mutta kun miulle sanottiin ettei Riina osaa sitä ruutua. Tyhmää, tiedän, koska jos se on sen viimeiset kolme vuotta osannut, niin ei kai se vaan lopeta osaamista. Kunhan koettelee, testaa pääsisikö vähemmällä. No mutta, eipä se ruutu siihen kaatunut että Riina tarjosi paikkaa liian etureunaan. Se kaatui siihen, että mie ajatuksissani/ajattelemattomana/what ever käskin sen maahan kun se oli siinä huonossa kohdassa, ja tietysti meni etutassut nauhan yli. Ei olisi vaatinut kuin sen yhden lisäkäskyn, jolla olisin saanut sen oikeaan paikkaan. Jos ja jos. Tultiin kakkostuloksella toisiksi.


Mitä jäi mieleen?

Heinäkuu oli mukamas ihan aktiivista aikaa, mutta nyt ei kauheesti tuu mieleen mitä oltais tehty. Ei mee hyvin, piti luntata facebookista. Haukkiksessa käytiin ainakin Suvin ja koirien kanssa
kerran ennen tokokoetta treenailemassa. Jälkeäkin tehtiin (yksi niistä harvoista kerroista tänä kesänä). Miten onkin noi maastolajit jääneet niin paitsioon, ehkä siksi kun varmuutta kokeeseen menemisestä ei ollut sen ampumisen takia. Riinalle janoja ja esineitä. Janoissa aivan tuurista kiinni ottaako takajäljen vai ei. Sillon ei ollu mitään käsitystä miten asiaan vois puuttua, jotkuthan sanoo ettei pidä puuttua mitenkään. Nyt kuitenkin oon saanut pari hyvää vinkkiä, joita pitäisi päästä treeneihin kokeilemaan. Ensinnäkin käsien lähmiminen siihen jäljennostokohtaan, tottakai käsistä jää enemmän hajua kun kengänpohjista. Toista juttua sit esitetty kahtena eri versiona, mutta idea niissä on täysin sama. Eli joko lähettää koiran janalle viistosti tai sit tallaa janan viistosti, jotta koiralle olisi luontevinta nostaa jälki oikeaan suuntaan. Sit vielä yks juttu, mitä myö nyt ei varsinaisesti olla tarvittu, mutta joskus voidaan tarvita. Jänniä kulttuurieroja nää on, en oo ite ihan vielä niin sisällä pk-lajeissa että tulis itselle mieleen. On siis ihan ok tukea janatyöskentelyä vaikka jollain metsätien pohjalla. Tärkeintä on että koiralle saa idean suoraan menemisestä. Miuta on auttanut se, että olen alkanut ajatella pkta vähän enemmän tokon tyyppisenä ns. kilpailulajina, niin kun se onkin. Pelastuspuoli on sit asia aivan erikseen, siellä ei tyylipisteitä jaeta, ainakaan niin paljon. Esineissä ei muistaakseni ongelmaa, kyllähän se mielellään ensin tuo pehmeät esineet ja sit vasta kovat, mutta onko sillä mitään väliä. Ensinnäkään pk-kokeissa ei kauheasti edes kovia esineitä käytetä, ja toiseksi pääasia että vaan tuo kaikki. Ehkä joku kerta vois tehdä ruudun pelkillä kovilla esineillä.

Tokokokeessa oltiin sit olisko se ollu 14.7., Haukkiksessa taasen. Ykkönen taisi jäädä mahtavasta parista pisteestä kiinni... Noh, mutta eipä fiiliskään ollut niin keskittynyt. Miulla painoi mielessä kouluasiat (samana päivänä piti päättää, olenko menossa Viroon kouluun vaiko en, ja iltakokeen alkuun mennessä miulla ei vieläkään ollut mitään käryä asiasta). Tässä nähtiin niin se, että on epäreilua vaatia koiraa antamaan parastaan, jos ei itse siihen kykene. Kokeessa oli normijärjestys, ruudusta poikki. Paikallaoloissa ei kai mitään ihmeellistä, hyvin meni. Eka setti ei tosiaan ollut kauheen hyvä: aurinko porotti, Riinan vire tuntui laskusuhdanteiselta, tuntui ettei se vastaa sosiaaliseen palkkaan ja ruutu nollattiin meille aivan ihmeellisellä virheellä. Riina ei tiennyt merkiltä lähtiessään mihin pitäisi mennä! Yleensä sillä on tosi vahvana se, että lähtee minne näytetään, ja bongaa ruudun sit vaikka matkalla jos ei aiemmin. Nyt kuitenkin meni haahuilemaan kehänauhan viereen, oli jo varmaan kehästä ulkonakin, mut ei saatu punaista korttia. Sit aika monennella käskyllä päätyi ruutuun. Toiseen settiin tsemppasin itse, ja ylläripylläri koirakin oli kuin eri eläin. Teki hyvin, vastasin sosiaaliseen palkkaan jne. Oli myös jo vähän viileämpää, en tiedä vaikuttiko se. Niin tai näin, meidän tulos ei kestänyt 40 pisteen menetystä ruudun takia ja parin pisteen päähän ykkösestä jäätiin. Positiivista oli kuitenkin tuo toisen setin onnistuminen, miulla on ehkä vähän ollut sellainen mörkö, että kun tehdään liikkeet kahdessa osassa ei jälkimmäinen niistä ikinä onnistu. Nyt oli ihan päinvastoin, joten tulipa sekin myytti murrettua.

Ps. Päätin olla lähtemättä Viroon eläinlääkikseen, ihan Suomessa ollaan ja ensi vuonna uusi yritys Helsinkiin. Päätös oli vaikea, mutta viimeistään nyt olen tajunnut että varmasti täysin oikea tähän tilanteeseen.

Agia ei heinäkuussa treenattu, koska päätin että meidän kontaktit on kunnossa ennen kuin startataan kolmosissa. Niitä sitten kyllä aktiivisesti työstettiinkin, ja helpottavan nopeasti tuloksiakin alkoi näkyä.

Mökillä käytiin tänä kesänä jopa kahteen kertaan, tää on miulle paljon! Koirat aivan varmasti viihtyisi siellä useammin ja pitempäänkin, mut mie en, minkäs teet. Tälleen sopivan lyhyissä pätkissä kuitenkin ihan jees.